25-vuotias puualan yritys
Tuulipuu täyttää 25 vuotta 19.9.2022! Aamulla höyläsimme 25 cm leveitä lankkuja 25-vuotissynttäreiden kunniaksi. Juhlimme työn merkeissä, kiitollisina työstä. Tosin illalla saatamme korkata pullon kuohuvaa kuusenkerkkäjuomaa ja koivunmahlaa ja jätskin päälle ripotellaan pakastettua kuusenkerkkää. Pettuleipää ei ole, mutta muuten puisevat eväät.
Yrityksen tilauskanta on tällä hetkellä oikein hyvä: töitä on tiedossa ainakin tulevaksi talveksi. Tuulipuu on velaton ja vakaa. Toki maailmantilanne ja yleinen kustannusten nousu aiheuttavat epävarmuutta. Meillä työskentelee yrittäjien lisäksi yksi työntekijä. Monenlaista on tekeillä, ja aina on jotain keskeneräistä ja kehitettävää – se kuuluu yrittäjyyden luonteeseen.
Ennen vuodenvaihdetta tilasimme aurinkopaneelit. Toukokuussa ne asennettiin sahan katolle ja meistä tuli pienimuotoinen sähköntuottaja, hieman valtakunnanverkkoonkin. Asiakkaamme saavat nyt siis aurinkosähköllä valmistettuja lattialankkuja suomalaisesta lähipuusta.
Viime aikoina olemme saaneet olla mukana lukuisissa omakotitalohankkeissa lattialankkutoimittajana. Kerrostaloasuntoihin on tilattu ohuempia lattialautoja. Pääsimme mukaan myös Koneen säätiön Saaren kartanon isoon restaurointihankkeeseen, johon on tehty upeita puulattioita leveistä kuusilankuista. Helsinkiin Honkasuolle on valmistumassa 7 uutta käsinveistettyä hirsitaloa, joihin tulee Tuulipuun lattialankut ja kattolaudat. Honkasuon Aarreaitat on ainutlaatuinen kohde.
Tällä hetkellä Tuulipuu keskittyy lattialankkujen ja kattolautojen valmistukseen suomalaisesta lähellä kasvaneesta puusta. Teemu on tehnyt paljon työtä lattialankkujen korkean laadun eteen. Työ on fyysisesti raskasta ja rukkasia kuluu, kun puuta konkreettisesti käsitellään. Tuuli on pitkään tehnyt puusta myös taidetta ja opiskellut työn ohessa. Viime vuonna hän valmistui kuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta. Tuulin taidetta löytyy osoitteesta tuuliautio.fi. Jos polttopuut kiinnostavat, niitä kannattaa kysyä 16-vuotiaalta Torsti Autiolta, joka perusti viime talvena oman yrityksen: Polttopuut Torsti Autio.
Me, Teemu ja Tuuli, rupesimme suunnittelemaan yhteistä yritystä opiskeluaikoina. Itsenäinen yrittäjyys kiehtoi, ja halusimme tehdä puusta jotain hienoa ja luoda oman työpaikkamme. Olimme 23-vuotiaita, kun perustimme Puusepänliike Tuulipuun.
Lämmin kiitos kaikille ihanille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja ystäville! Tästä on hyvä jatkaa.